Tennessee Williams VIETTELYKSEN VAUNU

Jyväskylän kaupunginteatterilla perjantaina 6.3.26. Yhen äkin päätettiin käydä teatterissa. Ja olipas hyvä että päätettiin. Pitkästä aikaa perinteinen selkeä puhenäytelmä ilman häiritsevää ja puheen syövää taustamusiikkia. Ja mikä teksti, selkeää loogisesti etenevää puhetta alusta loppuun. Helppo seurata ja koukuttava teksti vei väkisin mukanaan. Kelloa ei tarvinnut vilkuilla.

Tennessee Williamsin teksti taitaa olla jo vuodelta 1947. Oiskohan niin, että siihen aikaan kirjailijat kirjoitti suoraviivaisia ymmärrettäviä tekstejä. Tämän pystyisi ymmärtämään pelkästään kuultunakin.

Tarina sijoittuu USA:n eteläiseen osavaltioon ja on hyvinkin amerikkalainen, jos nyt itse ymmärrän sen oikein. Miesten keilaporukat, kortinpeluu porukat, viskin juonti. Naisilla joku sellainen amerikkalaismallinen alistettu(?) mutta hyväksytty perheenäitirooli tai ainakin jonkunlainen alistunut rooli. Toisaalta tulee myös tunne, että loppuviimeeks naiset kuitenkin näyttävät suunnan. Näyttelijät saavat helposti aikaan amerikkalaisen tunnelman. Roolisuoritukset ovat, niinkuin pitääkin ammattilaisilta, onnistuneita. Jos nyt jonkun nostaisin niin Blanchea näyttelevä Elina Saari vetää tosi vaikean roolin uskottavasti. Hän tuo vaikeaan roolinsa erilaiset myötä- ja vastamäet todella upeasti.

Näytelmä kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun herkkä ihminen, joka elää unelmissa, törmää kovaan todellisuuteen. Tarina käsittelee todellisuuden ja illuusion välistä ristiriitaa, vallan ja sukupuolten välistä kamppailua ja vanhan etelän kulttuurin rappeutumista.

Näyttämölle oli tehty hienosti realistinen lavastus työväenluokan asunnosta kerrostalossa. Valot tukivat kohtauksia osaavasti. Ja luojan kiitos taustamusiikkia oli sopivan vähän eikä sillä peitetty roolipuhetta. Ihan muutamassa kohdassa hetkellisesti volyymi nousi. Kuvien ja videoiden projisointia hyödynnettiin esitystä tukien ovelasti.

Kannattaa katsoa. Jos tykkäät, ettet tykkää teatterista niin tässä olisi näytelmä, joka saattaisi muuttaa käsityksesi.