Kesäteatteria Muuramen Riihivuoressa

YHTENÄ ILTANA 

Teatteri Eurooppa Neljä tarjosi taas parastaan Riihivuoressa 15.7.25. Tiina Iisala on suoltanut hienon tekstin kesäteatterin isolle lavalle. Vakava ja usein iloinenkin aihe, naapuruus rivitalossa ja vähän sen ulkpuolellakin, mutta silti sopivan kevyesti ympättynä Hectorin kappaleisiin toimii.

Kukapa ryhmätalossa asuva ei olis kokenut noita kaikkia tunteita ystävyyttä, närää, uteliaisuutta, vihaakin, auttamisen halua, avun vastaanottamista, jne. lista on vaikka kuinka pitkä. Naapuri on nykypäivänä liiankin usein ruma sana ja kuitenkin kautta aikojen on puhuttu naapurin pojasta ja tytöstä hyvänä valintana.

Useampi asuntoisen rivitalon pihalla puidaan asumista laidasta laitaan. On järjestystä kannattavia ja ehkä kuitenkin enemmistö on iloisen vapaamielistä. Hallituksen puheenjohtaja koittaa pitää rotia, mutta ei oikein pärjää iloiselle siivelle. Pihajuhlat saadaan aikaan.

Hectorin laluja esitetään yksin, kaksin tai porukalla ilmeisen onnistuneesti. Säestyksestä huolehtii TE4 Band, joka kivasti on sijoitettu pihapiirissä löytyvään autotalliin, joka toimii myös bandin harjoittelupaikkana kuulemma. Hyviä ja vieläkin parempia laulajia tuntuivat roolihenkilöt olevan.

Rooleissa Mikko Maasola saa revitellä siinä ja siinä ettei mene överiksi. Neija Välilä, Anneli Karppinen, Anni Pesonen hoitavat kaiken parhain päin niinkuin naiset yleenä. Jari Silventoinen on erinomainen jurottaja tyyliin ei tartte puhua, jos ei ole kysyttäkään. Ja kenelläpä meillä senioreilla ei ole Aku Ankka -kokoelmaa. Nuorison rooli osuudet onnistuvat ja tanssit ovat kuin piste i:n päälle vetäen aikuisemmat näyttelijät mukaan.

Ilmarin roolin paikannut onnistui valtavan hienosti ja saikin ansiosta suuret aploodit. Nimen jo tietysti unohdin.

Itse jo 77 vuotta elämää katselleena ja siitä 54 vuotta kerrostaloelämää asuneena tunnistan hyvin nuo jutut. Välillä ollaan kuin veljet keskenään ja välillä taas ei.

Käykääpä ihmiset katsomassa, kun vielä ehtii. Ette pety.

Seppo 😁😁

#te4riihivuoriyhtenailtana 

 

Digineuvojana toistakymmentä vuotta                         

Taustaa

Viitisentoista vuotta sitten loppui 36 vuotinen urani tietokonemaailmassa, alkoi lyhyt työttömyys ja sitten eläke. Melko nopeasti ajauduin vapaaehtoiseen digineuvojapalveluun. Silloin tuntui tarve neuvontaan olevan nousussa, nythän se on jo riistäytynyt käsistä. Olin jotenkin allapäin pohtinut ikääntyvien ja nuorempienkin selviämistä kun kaikenlaiset palvelut vietiin verkkoon itsepalveluna tehtäväksi. Kaunis ajatukseni oli silloin, että jos minä voin auttaa tuossa selviytymisessä niin minä joutessani voin auttaa. Pysyyhän siinä myös omat taitoni vireillä.

Aloitin oman kaupunginosani Keltinmäen asukasyhdistyksen tiloissa. Pantiin jonkinlainen ilmoitus julki, että kysyä voi. Avustin asukastalolla ja sovittaessa avun tarvitsijan kotona. Kotikäynneistä luovuin jo muutaman vuoden päästä, mutta siitä tuolla myöhemmin.

Miksi ja mihin apua annetaan

Alussa koin halua ja kykyä auttaa ihan tietokoneen peruskäytössä. Opeteltiin tietokonetta yhdessä. Kokeiltiin kirjoittamista, piirtämistä ja ihan vaan hiiren, näppäimistön ja tietokoneen yhteistoimintaa. Aika usein peluutin pasianssia kun siinä hiiren käyttö tuli hyvin tutuksi.

Aika paljon tarvittiin silloin apua pankkiasioiden hoidossa, mutta kun ihmisiä pelotti hoitaa sitä koneella. Entä jos rahat häviävät, jos teen virheen? Harjoiteltiin pankkisovelluksia joidenkin pankkien tarjoamilla harjoitusohjelmilla. Käytiin toki ihan omallakin ruudulla ja laitettiin laskuja maksuun. Tässä piti vaan varmistaa, että tuettava ymmärsi minun sulkevan kaiken näkemäni muistista kun ovesta ulos menen.

Sähköpostin käyttö ja viestien (messenger) lähettäminen ja vastaanottaminen oli haluttuja. Usein haluttiin opetella jo ulosmuuttaneiden jälkeläisten kanssa kommunikoimaan ja miksei muidenkin tuttavien kanssa.

Sitten viimeisen 15 vuoden aikana on nopeasti tulleet kuvioihin älykännykät ja tabletit unohtamatta älytelevisioita ja muita kodinkoneita. Ikäihmiset ovat vapaaehtoisesti tai yhteiskunnan painostaman niitä hankkineet. Pystyäkseni niissä auttamaan on tarvinnut ottaa niskasta kiinni itseäänkin ja pyrkiä oppimaan uusia asioita.

Vaativuusaste kohosi nopeasti myös digineuvojalla. Alkuaikojen peruskäyttö meni työvuosien tuomalla rutiinilla. Nyt piti kehittää itseäänkin aika nopeasti. Piti kehittyä omien koneiden käytössä että pystyi neuvomaan avunpyytäjiä. Itsekin taisin hankkia ensimmäisen älykännykkäni vasta eläkkeellä joskus v. 2015. Siihen asti olin sitä mieltä, että riittää kun on puhelin jolla voi soittaa ja tekstiviestin lähettää.

No, tietystihän uuden oppimiseen auttoi ymmärrys siitä, että näkin laitteet ovat vain tietokoneita, joissa ohjelmoijan tekemät ohjelmat pyörivät. Periaatteessa kaiken pystyy omaksumaan, jos ymmärtää miten tietokone toimii, näin ajattelen itse.

Avun tarve laajenee

Enää ei pankkiasioiden hoito olekkaan se päällimmäinen. Todella monet seniorit hoitelevat päivittäisiä asioita mobiilipankissa. Niihin sitten puhkeaa erilaisia kysymyksiä ja avun tarpeita, mutta peruskäyttö on aika hyvin hallussa.

SOME -maailma kiehtoo jo meitä varttuneempiakin. En itsekään varman päälle osaa sanoa mikä on SOMEa ja mikä ei. Facebook, Instagram, X, WhatsApp, Youtube yms. ohjelmat ovat jo herättäneet meidät seniorit. Omien tuotoksien julkituominen, toisten tuotosten seuranta ja yhteyden pito lienevät syitä herättämään meidänkin kiinnostuksen.

Esimerkkinä voisi käyttää valokuvien hallintaa. Nythän kamerat kulkee taskussa olevassa kännykässä ja kuvien ottamisesta on tullut helppoudessaan suosittua. Miten saadaan kuvat siitä kännykästä tietokoneelle on yleinen avunpyyntö. Monelle kännykkäkuvaajalle tulee yllätyksenä, että kuvat löytyikin jo Google kuvista. Ei tiedosteta, että useimmiten Android puhelimen omistalla on Gmail -tili ja sitä myöten Google tili ja kännykkäkuvat menevät Googlen pilvipalveluun, josta ne ovat käytettävissä.

Videoyhteydenpito ystävien kanssa on tullut mahdolliseksi ja kiinnostaa helppoudessaan. Myös erilaiset Teams, Zoom yms. neuvotteluohjelmat ovat tulossa tutuksi vallankin, jos kuuluu johonkin ryhmätoimintaan. Unohtamatta helppoa kasvokkain yhteydenpitoa vaikka toiselle puolen maapalloa.

Miksi ja miksei

Avustettavaan yritän aina saada rauhallisen vertaistunteen. Minäkään en toki tiedä kaikesta kaikkea vaan vertaisikätoverina koitamme yhdessä ratkaista ongelmaa. Ehkä minun etuni joskus on se, että tiedän mistä ja millä lailla voi kysyä neuvoa, jos ei itse heti keksi ratkaisua.

Viimeisen vuoden aikana tekoälyt ovat alkaneet antaa hyviä neuvoja. Tai sitten ihan googlettaminenkin antaa jo laajat ohjeet moneenkin kysymykseen. Näin voimme yhdessä etsiä vastauksia ja neuvottavallekin jää ehkä mieleen hakurutiineja.

Missä apuani annan

Kotikäynnit lopetin vajaa kymmenen vuotta sitten. Sattui pari dementiaan viittavaa kysyjää ja tiettyjen riskien takia lakkasin käymästä kodeissa. Toki jos on aivan tuttu ja varma kohde niin vieläkin käyn.

Apuani on tarjolla tänä päivänä VTKL:än etäopastus.fi palvelussa. Toimin myös Jyväskylän ikääntyvien yliopiston digineuvojana muutamassa pisteessä kaupungilla. Myös yliopiston järjestämien kurssien apulaisena tulee käytyä.

Mikä on vertainen digineuvoja

Kuulun itse (77 v.) seniorien sekaan. Olen mielestäni ja palautteenkin perusteella hyvin rauhallinen ja saan avuntarvitsijankin rauhoittumaan. Otamme kokeilut ja harjoittelut niin monta kertaa uusiksi, että asia tulee ymmärretyksi. Kysymykseen eikö jälkeläiset voi auttaa saa aika usein vastauksena, että ei ne ehdi. Neuvovat kyllä supernopeasti, mutta ei niillä ole aikaa kerrata. No, ei tietysti pidä yleistää tätä, onhan niitä kärsivällisiäkän jälkeläisiä.

Rohkaisua yritän valaa oppilaisiin, ei tämä mitään tähtitiedettä ole vaikka siltä ensin tuntuisikin.

Seppo Salminen

Vapaaehtoinen digineuvoja

 

JOKU ON OVELLA

Jyväskylän Huoneteatterilla su 19.1.25 turvallisena iltapäivänäytöksenä, että ikäihminen ehti iltalääkkeille kotiin.

Outo pieni komedia luonnehdittiin käsiohjelmassa ja olihan se sellainen tavanomaisuudesta poikkeava. Pitkästä aikaa ei tullut kelloa katsottua näytöksen aikana. Meno näyttämöllä sitoi kaikin puolin katsojan ja kohtauksesta toiseen huomasi odottavansa, että mitähän nyt tapahtuu.

Absurdi komedia lienee oikea tyyppinimitys sille mitä katseltiin.

Tarinan pääjuoni liikkui kotiinsa jumiutuneen aviovaimon unelmista ja ponnisteluista löytää jotain parempaa ja erilaista. Kodin ovi on se ’kalteri’ minkä läpi olisi saatava henkistä päättäväisyyttä astua ulos. Tarina alkaa sitten kehittyä kun Tilaisuus koputtaa oveen. Monta vaihetta ja mutkaa siinä pitää käydä.

Ehkä tämä näytelmä on muistutus meille tavallisille tallaajille, että ei pitäisi unohtaa toteuttaa unelmiaan. Eihän sitä elettyä elämää harmittele vaan eniten kai harmittaa se mitä ei ole uskaltanut tehdä.

Esitys oli hieno ja viihdyttävä. Ei tullut kuolleita hetkiä vaan katsomon naurun hyrinän myötä siirryttiin nopeasti kohtauksesta toiseen. Näyttelijät veivät osansa tyylikkäästi, ei tarvinnut vanhan huonislaisen kokea myötähäpeää mistään harrastajamaisuudesta. Roolisuoritukset olivat tasaisen ehjiä ja sujuvia. Taisivat kaikki olla itse asiassa jo konkareita näyttämöllä. Replikointi meni kai ihan virheettömästi ja tarinan kulkua ja vallankin huumoria oli helppoa seurata. Lavastus oli tarinan kohtauksia kantava. Mieleeni jäi voimakkaasti se asunnon ovi, joka lienee on tarkoituskin.

Valot ja äänitehosteet tukivat menoa hienosti.

Kaiken kaikkiaan taattua huonislaatua tämäkin. Mitä muuta sieltä voisi edes odottaa.

Suosittelen kaikille eli kipin kapin katsomaan kun vielä ehditte.

#jokuonovellajkl #huoneteatterijkl

 

MESTARI

Koeyleisön joukossa sain katsoa tämän Jyväskylän teatterissa pe 17.1.25. Ensi-ilta on tulossa tulevalla viikolla. Teatteri kertoo tämän olevan tyyliltään draama. Kaikki tietävä tekoäly sanoo tyylilajista näin: Draama on eräs esittävän taiteen muoto, joka keskittyy tarinoiden kertomiseen konfliktien ja tunteiden avulla.

Kumpaakin koin näkeväni ja kuulevani nyrkkeilijä Tarmo Uusivirran viimeisien vuosien vaiheista kertovassa Pasi Lampelan kirjoittamassa ja ohjaamassa Mestarissa.

Jukka-Pekka Mikkonen tekee uskottavan näköisen roolityön Tarmo Uusivirtana sekä ulkoisella olemuksellaan että ilmaisullaan. Ilmeisesti fyysiseen esiintymisen on panostettu kun ainakin maallikon silmissä kehäliikunta ja iskujen jakaminen olivat hyvin uskottavia. Olemus tosiaan vaikuttaa kuntoaan ylläpitävältä urheilijalta. Ilmaisukin on jollain lailla sellaista suomalaisen perusmiehen suoraviivaista ’ei turhia puhuta’ tyyliä. Elämän tuska ja sen paine heijastui replikoinnissa. Kokemukseeni tietysti vaikuttaa tietoisuus siitä mitä kohti hänen elämänsä menee.

Hannu Lintukoski valmentaja Aarno Luoman(?) roolissa on myös suomalaisen uskottava perusmiehen tosissaan asiaansa antautuvana ja uskovana toimijana. Tunneilmaisut myötä ja vastamäessä eivät jää epäselviksi. Välillä tämä rooli meinaa jättää Tarmon roolin taakseen. En tiedä oliko näyttelijät mikitetty Ahti -näyttämöllä, mutta Lintukosken ääni kyllä kuuluu. Jotenkin se kuitenkin kuuluikin ehkä meneillään oleviin hyvinkin monitunteiseen kohtauksiin.

Elina Saarelan rooli tulipalosta selviävänä ja Tarmon avovaimoksi ajautuvana naisena täydentää kokonaiskuvaa mitenkään erityisesti korostamatta. Tuodaan vaan elävän elämän arkisia, joskus mukaviakin, hetkiä ilolla ja väliin surullakin lavalle. Elävän elämän oikeata nimeä hänelle en nyt juuri muista.

Lavastus on jännästi rakennettu monikäyttöiseksi. Keskeisenä on tietysti nyrkkeilykehä, joka muototuu kohtauksien mukaan muotoutuvaksi paikaksi. Valo jä äänitehosteilla luodaan tulipalosta alkaen uskottavia tunnelmia.

Kokonaisuutena, jos ajattelen niin ensimäinen näytös on ehkä jotenkin puuduttavaa. Siinä mennään nyrkkeilyottelu – harjoittelu – elämän pohdintaa – nyrkkeilyottelu – harjoittelu – elämän pohdintaa – jne. tyylillä. Otteluita käydään ja voitetaan. Ei kuitenkaan väsyttävää koska vauhdilla edetään kohti jotain määränpäätä. Toinen näytös onkin sitten ihan erilainen. Siinä tulee jotenkin monipuolisempia elämän kuvioita ja keskitytään enemmänkin päämäärään. Loppu on sitten meille iäkkäämmille muistissa oleva juttu.

Jotenkin mietin, että sen loppuratkaisun jälkeen vielä käyty lyhyt vaimon ja valmentajan kohtaus oli jotenkin turha. No ehkä siinä kirjailija tuo sitä ’elämä jatkuu kuitenkin’ periaatetta esille.

Lavalle pano on puristettu väliaikoineen reiluun pariin tuntiin eli minkäänlaisesta pitkästymisestä ei tarvitse kärsiä. Sen verran tapahtuu koko ajan. Kannattaa käydä katsomassa tämäkin Pasi Lampelan näytelmä. Ei aiheuta pettymystä. Meille iäkkäämmille tämä oli helppoa seurata kun Uusivirran tarina on tuttu ja jyväskyläläisenäkin muutaman repliikit osuvat. Mutta kyllä tämä varmaan ihan Jyväskylän uilkopuolellakin ja myös kohdetta tuntemattomille voisi mennä draamana suomalaisen miehen taistelusta itsensä ja ympäristönsä kanssa.

#mestarijkl #jklteatteri