lauantai 16. tammikuuta 2021

KUMMALLISIA AJATUKSIA NÄYTTELEMISESTÄ


Kaikenlaisia ajatusketjuja syntyy tämän korona-ajan pakkojoutenolosta ja jouten ollessa. Nyt yhtäkkiä ilman mitään tietoista ärsykettä rupesin miettimään näyttelemistä ja mitä se oikein tarkoittaa. Karin vanhassa pilakuvassakin vanha maalaisisäntä kertoo kaverilleen käyneensä tiatterissa ja että oli ihan mukavaa. Mutta kuitenkin hänestä tuntui, että ne olivat sopineet etukäteen mitä sanotaan.


Vanha ”vitsi” mutta niin totta kuitenkin. Sitähän se näytteleminen lavalla on, sanotaan opittuja vuorosanoja sovitussa järjestyksessä ja sovitulla tavalla. Itsekin sorrun aina joskus kertomaan, että tykkään teatterissa käynnistä koska näyttämö on niin kuin peili. Siis voit katsella elämää ja joskus ikäänkuin itseäsi.


Mutta eihän se mitään oikeata elämää ole mitä lavalla tapahtuu. Siitä puuttuu elämän itseohjautuvuus. Kaikki tehdään sovitusti niin kuin ohjaaja on käskenyt. Itsekin katsojana aina joskus eläydyn tilanteisiin ja saan kiksejä, että noinhan se elämässä menee. Kuitenkin kaikki mitä katselet on vaan joukko jonkun kirjoittamia vuorosanoja.


No, se joku eli näytelmäkirjailija on jostain mielikuvituksestaan luonut paperille nuo vuorosanat. Ehkä siinä enimmäkseen on yritystä kirjoittaa niin kuin oikeassa elämässä sanotaan. Ja tietysti luoda kohtauksia niin kuin elämässä tapahtuisi. Kuitenkin ovathan nekin vuorosanat vain jonkun ihmisen mielikuvituksen tuotteena syntynyt käsikirjoitus. Kirjailija toki hyvässä uskossa kokee näin tapahtuvan oikeassa elämässä unohtamatta lisätä käsikirjoitukseen teatterin vaatimia yllätyskäänteitä. Eihän kukaan haluaisi ihan oikeasti katsella omaa tavallista elämäänsä vaan odottaa jotai yllätyksiä. Vaan onko ne käänteet sitten oikeasti elämässa mahdollisia vai vaan kirjailijan mielikuvituksen tuotetta?


Niin tai näin, kyllä minä silti tykkään teatterissa käydä ja katsoa erilaisia hyviä näytelmiä. Saa olla välillä vaikka vähän raskaitakin, mutta kyllä tietysti kunnon komedia antaa kevyen mielen.


Käydään toki edelleenkin ystävät teatterissa ja nautitaan. Vaikkakin ne on etukäteen sopineet mitä sanovat siellä.


seppo

ps. parempaa tätä vuotta kaikille ja pysytään terveenä!