Vaikuttiko kulttuurin puute hyvinvointiini?
Minulta
kysyttiin miltä tuntui olla aktiivinen kulttuurin kuluttaja
määrättynä karanteeniin? Koinko, että kulttuurin puute teki
jotain hyvinvoinnilleni? Tämä laittoi pohtimaan mitä se kulttuuri
oikein on ja olenko minä kulttuurin kuluttaja ja olenko
puutteessa.
Kaikki tietävästä internetistä löysin
seuraavia määritteitä mitä kulttuuriin esimerkiksi kuuluu: taide
ja kirjallisuus, ajattelun ja tuntemisen tavat, toimintatavat tai
-mallit, esim. tunteiden näyttäminen tai kätkeminen tai fyysisen
etäisyyden säilyttäminen kanssaihmisiin, tavat tervehtiä tai
syödä, kehonkieli, elintavat, perinteet, yksilön perusoikeudet,
vakaumukset ja
arvojärjestelmät.
Ylläolevassahan on minusta koko meidän sivistyksemme ja kyllähän tämä ”koronteenielämä” on enemmän ja vähemmän vaikuttanut kaikkien noiden asioiden kokemiseen. Jos nyt kuitenkin ainakin aluksi julkaisun teemankin mukaan miettisin teatteria. Seitsemäs maaliskuuta viime keväänä mentiin Turun kaupunginteatteriin katsomaan Ronald Harwoodin Pukijaa. Oli vaikuttava ja mieleen jäävä kokemus. Vaan heti meidän jälkeen sitten ko teatteri pistikin lapun luukulle. Turkulaiset ystävämmekin irvistelivät meille, että mitä tänne tulitte ja saitte laitoksen kiinni. No, kyllähän syynä oli sitten valtakunnallinen kierre pistää teatterit ja monet muutkin kulttuurilaitokset(?) kiinni ettei tätä Koronaa levitettäisi.
Aluksi tuntui, että mitäpä tätä nyt pohtimaan. Eipähän tarvitse laittautua tilaisuuksiin, niinkuin nyt muutenkaan varsinaisesti laittautuisin. Toki sitä katseli kaikkia näytelmämainoksia, että nuokin nyt keväältä jäävät paitsioon, mutta tuleehan sitten kesäteatterit. Vaan ei tullut kesäteatteritkaan. Ihmisten eristäminen omiin ”koloihinsa” vaan jatkui kun kesä alkoi koittaa. Monet kesäteatterit ilmoittivat aika nopeasti siirroista ensi vuoteen tai muita vastaavia keinoja. Toki muutamaan paikkaan ilmoittautui sitten joitakin näyttämöryhmiä viemään kuitenkin jotain lavalle. Kuitenkin huomattavan pieniä olivat mahdollisuudet. Itsekin sitten loppujen lopuksi tulin käyneeksi tasan yhdessä kesäteatterissa ja sekin oli sellainen suurin mahdollinen katsomo, jossa sai pitää näitä kehoitettuja etäisyyksiä.
Tästäpä päästään sitten tilanteen vaikutuksiin itseni kannalta ja vähän tuon vaimonikin. Periaatteellisesti en suostunut eristäytymään vaikka ikäni ja hengityselimienikin puolesta riskiryhmää olenkin. Marketissa ja muillakin asioilla on käyty ihan itse. Alussa sitä ajatteli, että eihän tuo teatterin puute nyt tunnu missään. Kas kummaa kun aika nopeasti sitä rupesi kaipaamaan. Teatterissa käynnit kun on sopivin väliajoin olleet eläkeläisen elämässä sellaisia piristäviä vaihteluja niin tuli vähän sellainen ”tässäkö tää oli” tunne. Markettiin kerran viikossa ja apteekkiin tarvittaessa. Kun sitten jäi pois kaikenlaiset muutkin yleisö- ja yhteisötapahtumat ja ei oikein kylässäkään kenenkään luona käyty niin kyllä se söi ihmistä. Eihän tilanteelle mitään voinut, mutta kuitenkin. Välillä uutisia katsellessa mietti, että kyllä nuo ruotsalaiset osaa ottaa ihan toisella lailla. No, seuraukset on vielä arvoituksia siinä kumpi pärjäsi paremmin. Matkailunkin koen kulttuuriksi, jota olen paljon harrastanut ja siihen on myös teatteriakin välillä liittynyt. Niinkuin nähty on rajat meni kiinni ja kotimaassa paikat oli kiinni. Matkaile nyt siinäkään kulttuurin perässä.
Pohjimmiltaan laiskana eläkeläisenä en ole kauheasti surrut tätä tilannetta Eipähän tarvi lähteä eikä valmistautua eikä suunnitella. Samat arkivaatteet voi aamulla vetäistä päällensä ja nauttia päivän rutiineista: aamupala, lehti, läppärillä istumista, lounas, sauvakävelylenkki, kahvit, kello viiden tee (kulttuuria?), televisio, saunominen, saunaoluet. Siis helppoa paikallaan pysyvää ei mitään uutta vaativaa jo opittua elämää. Miksi sitä nyt tarvitsisi jonnekin mennä? Elämänkumppanikin tuntuu oikein innostuneen kotikokkaamiseen entistä enemmän ja kyllä maistuu.
Mutta ei se nyt ihan kuitenkaan noin ole. Kyllä sitä harvase päivä on pohtinut, että kyllä oikeastaan olisi kiva mennä sinne ja osallistua tuonne ja käydä matkoilla jne. Vallankin siinä saunaoluen aikaan tuo ajattelu meinaa ottaa vallan. Siis kyllä tuo kaikenlainen kulttuurin puute pohjimmiltaan syö mieltä. Tulee sellainen itseään syyllistävä olo, että etkö nyt mitään muuta voi tehdä kuin nauttia ja laiskotella paikallaan pysyen.
Nythän nuo teatterit (muun muassa) alkavat taas avata ovia. Toki erikoisjärjestelyin turvallisuuden varmistamiseksi. Mutta kun maaliskuusta alkanut saarnaaminen eristäytymisen merkityksestä on salakavalasti pesiytynyt mieleen niin kyllä se pyrkii pitämään pysähdyksissä vaikka kuinka uhoankin etten eristäydy.
Seppo Salminen
