Ruokapalautetta

Viime aikoina on tullut ruokittua itseään valmiissa pöydissä aika usein. Ei sillä, etteikö anopin tyttö osaisi ruokaa laittaa (minä en osaa) vaan ihan elämän mukavuuden kannalta on mukava ostaa valmista.

Viime aikoina on myös sitten herännyt taas ihmettely mitä näissä valmiissa lounasannoksissa oikein on. Siis en nyt tarkoita aakkosruokailua noutopöydästä vaan tarjoiltuja annoksia. Jotenkin tuntuu, että monet vallankin uudet ravintolat ovat alkaneet tekemään sellaista hienostelulounastamista. Onko syyllisiä nyt sitten nämä televisiossa oppia levittäneet julkkiskokit ja erilaiset tositvkeittiökisat, en tiedä. Viime vuosituhannen lopulla tähän törmäsi vaan ns. hienoissa paikoissa.

Lautasta kun katsoo niin ensimmäinen ajatus usein on, että missä se ruoka on. Lautasella on puolet pinta-alasta varattuna varsinaiselle ravinnolle. Siinäkin se liha-, kala- tai muu vastaava möykky on aika pieni. Viereen on laitettu hillitty kasa erilaisia juureskuutioita puoli raakana. Perunatkin on paloiteltu kuorineen annokseen. Lohkoperunoissa jotenkin ehkä ymmärrän tuon, mutta kyllä paistoperunat pitäisi ilman kuoria paistaa. Saati joskus on jotain peukalonpään kokoisia persiljaperunoita ehkä voissa pyöräytettyinä, mutta kuorineen. Voi hyvää päivää! Kaiken sitten kruunaa se toinen puoli lautasta, jossa lainehtii kastikejärvi.

Eikä tässä vielä mitään. Koko komeus peitetään jollain etäisesti herneenversoa muistuttavalla heinätukolla. Sitä kun sitten yrität syödä asiallisesti niin kyllä on parta kastikkeessa.

Sitten on nämä keitot. Kuva esittää lohikeittoa. Esittääkö? Siinä on kieltämättä kunnon pala pannulta leikattua lohta ja jotain kirkasta lientä. Ja löytyyhän sieltä jokunen perunan kuutio ja juureskuutiokin. Ehkä vielä joku mauste.

No kaiken kaikkiaan makuhan se ratkaisee ja pakko tunnustaa makujen aika usein olleen ihan kohdallaan. Itseannosteluun tottuneena mättöruoan ystävänä tuo ulkonäkö ja annoskoko vastaan aika usein arvokas hinta kuitenkin aina aluksi tökkii.

Alussa mainitsemani aakkosruokailut on tietysti helppoja. Otat juuri sitä mitä tykkäät syödä ilman turhia herneenversoja ja juuri niin paljon, että se on vähän liian paljon. Kyllä sielläkin sinänsä pienissä yksityiskohdissa tekee silloin tällöin mieli sanoa. Hyvä esimerkki on tarjolle pistetyt tomaattilohkot. Pääsääntöisesti niistä ei ole vaivauduttu leikkaamaan sitä vihreätä kantaa pois. Ei maistu tuo kanta mukavalta.

No sainpahan taas sanottua.

Sepponen

 Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä?

Uuden pesäpallostadionin alakerran kioskilla kohtasin (taas) hämmentävän tilanteen. Kysyessäni onko tosiaan makkaranmyynti vain yläkerrassa vastasi ystävällinen myyjähenkilö näin olevan. Lähes samaan hengenvetoon hän tarjoutui hakemaan minulle makkarat yläkerrasta.

Toki tuntui hyvältä tuollainen palvelualttius. Saman tien kyllä tuli järkytys. Olenko minä tosiaan muuttunut jo niin raihnaisen näköiseksi, että ventovieraatkin katsovan  minun apua tarvitsevan. No kuvista voitte itse päätellä muutoksen kokoa.

Toki kiireesti selitin, että kiitos vaan ei tarvitse. Ja kyllä minä ihan itsekin voin kävellä portaat ylös. Ja onhan tuolla hissikin. 

Todenperään  onhan minulla huono kunto ja ,

'hengenahdistusta' on rasituksessa. Ja tietty sairaalloinen ylipainokin puhalluttaa. Mutta kyllä minä vielä jaksan tarvittaessa portaita kiivetä. Vaikka sitten jotuisinkin perillä vähän puhaltamaan.

Hissi olikin sitten epäkunnossa ja laiskuuttani en lähtenyt makkaran perään kiipeämään yläkertaan. Palasin kioskille ja ostin jäätelön anopin tytölle ja itselleni. Sanoin myyjälle vain, että se hissikään  ei toiminut. Hän välittömästi ihan ystävällisesti vielä varmisti, että kyllä hän hakee ne makkarat jos haluat. Tyydyin  jäätelöön.

Sitten tuli pitkää jälkipohdintaa peliä katsellessani, että miksei sitä voisi myöntää olevansa jo ikäihminen ja huonokuntoinenkin ja nauttia palvelusta silloin kun sitä saa. Kai se on kuitenkin se perusylpeä luonnes eli 'ei mua tartte autttaa' asenne. Saa nähdä milloin sitä antaa periksi ja oppi nauttimaan.

Tuumaili Sepponen tänään.

RATIKALLA TEATTERIIN NÄÄS TAMPEREELLA NÄÄS

Miksi mennä Tampereelle saattaisi joku kysyä.

Minulla ensimmäinen syy oli inssinöörien tapaaminen. Valmistuimme vuonna 1970 Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta inssinööreiksi. Tapaamisessa kukaan ei tuntunut muistavan miksi kahdella s:llä tuo oli jopa matrikkeliin kirjoitettu. Siispä tänä vuonna 2023 tulee kuluneeksi 53 vuotta tuosta hetkestä. Itselläni tuohon väliin mahtuu sekä armeija lyhyellä kaavalla, että reilu 36 vuotta ATK -hommissa ja nyt vielä reilu 10 vuotta erilaisissa vapaaehtoisissa digiapuhommissa.

En ollut aiemmin näissä tapaamisissa käynyt niinpä nyt tuli jo kiire käydä. Voihan se olla ettei toista tilaisuutta edes tule. Kyllähän se vaati mielikuvitusta kun yritti tunnistaa kaverit. Kysymään joutui nimeä eikä sittenkään aina ollut varmaa mielikuvaa miltä kaveri näytti nuorena. Onneksi aika monella muullakin tuntui olevan samaa valikoivaa muistia.

Nätisti oli miehet ikääntyneet. Meitä oli paikalla 11 henkilöä 24:stä. Ei oltu ihan varmoja, mutta jokunen oli jo pilvipalvelujen puolella. Muut olivat sitten ilmoitelleet erilaisia estesyitä tulolleen.

Itse tilaisuus meni odotetusti vanhoja muistellessa. Ja vähän piti joidenkuiden selittää mitä on viime tapaamisen jälkeen tapahtunut. Meitä oli kome ensikertalaista ja jouduimme tietysti antamaan lyhyen yhteenvedon mitä tuli tehtyä elämän aikana. Minun lyhyt referaatti oli: menin töihin ATK:hon ja sain potkut 36 vuoden jälkeen ICT:stä.

Tosi kiinnostavaa oli kuunnella TAMKin konepuolen yliopettajaa(?) siitä mitä alan opetus on nykyään. Jos meillä oli aikanaan pari laboratoriotyötä opiskeluaikana ja sitten pänttäämistä niin nykyopiskelijat opettajineen tekevät todellisia yhteisprojekteja oikeiden yritysten kanssa. Usein tietysti on kyseessä erilaiset tutkimusprojektit, mutta toki ihan oikeita tuotantoon liittyviä projekteja on myös. Meillä aikanaan piti hankkia määräkuukaudet työharjoittelua itsenäisesti yrityselämästä. Nykyopiskelijat saavat jo osin harjoitteluaan noista oikeista projekteista.

Nautintopuoltakaan ei toki unohdettu. Lounastettiin seisovasta pöydästä sopivine ruokajuomineen, omakustanteisesti tietenkin

Ratikkaan päästäänkin tästä. Kun olen jonkun verran huonojalkainen niin katselin Tampreen Nyssen sivuilta, että Ratikalla pääsen kivasti Rautatieasemalta Keskustorille ja takaisin. Säästyy kävelyä vaikka se kuinka hyvää olisi. Mutta kun noi jalat on mitä on. Sama juttu seuraavalle päivälle kun piti päästä Rautatieasemalta Hämeenpuistoon ja takaisin. Seuraava ongelma oli, että mites siellä maksetaan. Nyssen sivuilta sai monenlaista ohjetta, vähän ehkä sekaviakin. Pikavierailijalle tuntui ennalta ostettu kertalippu sopivalta. Siispä Tampereen rautatieasemalla ensimmäiseksi ostamaan R-kioskilta kuusi kertalippua Nysseen (siis käy Ratikassakin). Neito tulosti nopeasti kuusi pitkulaista kuponkia joissa keskellä QR-koodi. Sitä kuulemma vaan näytät lukijaan. No juu, hyvä opetus, mutta käytäntö hiukan hutera. Siinä liikkeelle heilahtavassa vaunussa kun yrität sojottaa QR-koodia siihen lukijan kohdalle niin tasapaino oli kovilla. Kerran kaatusinkin kauniin nuoren naisen syliin. Tai siis melkein, hän sai työnnettyä käsiä eteen. Ei onneksi sattunut kumpaakaan. Naureskeluksihan se meni. Kai minut tulkittiin vanhaksi papaksi, joka ei oikein enää pärjää. Tai siis sellainenhan minä varmaan olenkin. Jälkeenpäin tuli mieleen, että se pankkikortin etäluku olisi varmaan siinä ollut helpompi. No seuraavalla kerralla sitten.

Ratikka näytti olevan suosittua kyytiä. Keskellä päivää oli aika paljon kulkijoita ja 16 aikaan oli todella paljon. Joitakin paikallisia kuuntelin ja enimmäkseen hyväksi sanoivat. Itse kulkuneuvo oli mukavan tuntuinen, siisti ja hiljainen. Kuuluvat kuulutukset hyvissä ajoin pysäkin nimestä helpottivat menoa. Penkkitilaa paljon, sesomatilaa vähemmän. Lastenvaunuille yms. laitteille hyvin tilaa. Onkohan se nyt niin, että Tampereella lastenvaunujen kanssa pääsee ilmaiseksi? Tasaista kyytiä loppuviimeeks vaikka itse yhdessä nykäyksessä kaatusinkin. Hieno olisi Jyväskyläänkin tuollainen saada. Tampereella Ratikka kulkee jo kahta reittiä ja voimakkaat laajennukset on tulossa.

Teatteriin sitten Ratikalla seuraavana päivänä. Helppo siirtyminen Hämeenkadun päästä päähän ja takaisin. Teatteri oli TTT eli Tampereen Työväen Teatteri ja siellä isolla näyttämöllä tosi iso tuotanto Katrina.

Sally Salmisen romaanin pohjalta Seija Holman dramatisoima näytelmä vie sata vuotta taaksepäin Ahvenanmaalle. Katrina nuori pohjanmaan neito lähtee hurmaavan suupaltin matkassa Ahvenanmaalle vaimoksi. Pettymykset iskee vastaan olemattomasta komeasta parveketalosta alkaen. Mutta pohjalainen luonne pitää Katrinan kovana ja sillä mennään merimiehebn vaimona ja puutteista huolimatta. Teksti on hienoa kuvausta sen ajan yhteiskuntaluokista. Oli merenkävijät ja maatalouden harjoittajat. Marssijärjestys oli vahva ja perinteen määräämä.

Lavatus ja koko näyttämölle pano on upea. Jotenkin jännillä asioilla on tuotu meri esille laitureineen ja laivoineen. Myös vaatimaton mökki tuntui olevan ikäänkuin mäellä. Näitä elementtejä liikuteltiin sujuvasti ja täsmällisesti hyvissä valoissa ja tunnelma oli tuntuva. Jotenkin ruotsiksi lauletut laulutkin tuntuivat kuuluvaan miljööseen.

Todella hieno esitys, menkää ihmeessä katsomaan vielä kun ehtii.

Taidekokemuksen jälkeen sitten Ratikalla takaisin Rautatieasemalle Pari tuntia aikaa haukata tuhti nyhtöpossusämpylä valkoviinin kera ulkoterassilla. Vilkasta oli meno ison kaupungin rautatieaseman edustalla. Toki olihan perjantai ja kello 17 maissa. Junassa oma hytti ja rauhallisen mukava matka Jyväskylään vain 10 minuuttia myöhässä.

Kotona olikin sitä ikävä yllätys odottamassa. WC:n vesisäiliön kupeeseen oli tullut halkeama ja vettä tihkunut ties monta tuntia lattialle.

Mutta se on sitten toisen tarinan aika.