keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Kesäteatteria Muuramen Riihivuoressa

YHTENÄ ILTANA 



Teatteri Eurooppa Neljä tarjosi taas parastaan Riihivuoressa 15.7.25. Tiina Iisala on suoltanut hienon tekstin kesäteatterin isolle lavalle. Vakava ja usein iloinenkin aihe, naapuruus rivitalossa ja vähän sen ulkpuolellakin, mutta silti sopivan kevyesti ympättynä Hectorin kappaleisiin toimii.

Kukapa ryhmätalossa asuva ei olis kokenut noita kaikkia tunteita ystävyyttä, närää, uteliaisuutta, vihaakin, auttamisen halua, avun vastaanottamista, jne. lista on vaikka kuinka pitkä. Naapuri on nykypäivänä liiankin usein ruma sana ja kuitenkin kautta aikojen on puhuttu naapurin pojasta ja tytöstä hyvänä valintana.

Useampi asuntoisen rivitalon pihalla puidaan asumista laidasta laitaan. On järjestystä kannattavia ja ehkä kuitenkin enemmistö on iloisen vapaamielistä. Hallituksen puheenjohtaja koittaa pitää rotia, mutta ei oikein pärjää iloiselle siivelle. Pihajuhlat saadaan aikaan.

Hectorin laluja esitetään yksin, kaksin tai porukalla ilmeisen onnistuneesti. Säestyksestä huolehtii TE4 Band, joka kivasti on sijoitettu pihapiirissä löytyvään autotalliin, joka toimii myös bandin harjoittelupaikkana kuulemma. Hyviä ja vieläkin parempia laulajia tuntuivat roolihenkilöt olevan.

Rooleissa Mikko Maasola saa revitellä siinä ja siinä ettei mene överiksi. Neija Välilä, Anneli Karppinen, Anni Pesonen hoitavat kaiken parhain päin niinkuin naiset yleenä. Jari Silventoinen on erinomainen jurottaja tyyliin ei tartte puhua, jos ei ole kysyttäkään. Ja kenelläpä meillä senioreilla ei ole Aku Ankka -kokoelmaa. Nuorison rooli osuudet onnistuvat ja tanssit ovat kuin piste i:n päälle vetäen aikuisemmat näyttelijät mukaan.

Ilmarin roolin paikannut onnistui valtavan hienosti ja saikin ansiosta suuret aploodit. Nimen jo tietysti unohdin.

Itse jo 77 vuotta elämää katselleena ja siitä 54 vuotta kerrostaloelämää asuneena tunnistan hyvin nuo jutut. Välillä ollaan kuin veljet keskenään ja välillä taas ei.

Käykääpä ihmiset katsomassa, kun vielä ehtii. Ette pety.

Seppo 😁😁

#te4riihivuoriyhtenailtana