sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Lou Salomé

Jyväskylän kaupunginteatterissa lauantaina 14.3.26 päivänäytöksenä.

Esitys yllätti minut olemalla juuri erilainen kuin mitä olin lukemastani ja kuulemastani kuvitellut. Ensinnäkin jos kestoksi ilmoitetaan 2 h 40 min niin sairastan jo ennakkoon pitkästymistä. Nyt ei tapahtunut. Lauteilla edettiin koko ajan sen verran vilkkaasti, ettei aika todellakaan tullut pitkäksi. Siis ei tiivistämisen tarvetta.

Toiseksi olin kuvitellut jonkunlaista sekavaa sirkusmeininkiä vaan tarinahan olikin ihan ymmärrettävästi etenevä. Toki vauhdilla mentiin läpi yhden naisen elämää.

Kolmanneksi anopin tyttären sanoin ’näytelmää oli helppo seurata’. Todellakin repliikeistä sai koko ajan selvän. Osin varmaan senkin takia, ettei taustaäänillä liikaa häiritty kulkua. Loppuviimeeks jäi selkeä kuva mitä juuri oli tapahtunut.

Teksti (Aina Bergroth) on kertomus 1800 luvun naisesta, joka halusi määritellä ja määritti itse itsensä ja olemisensa. Taustalla on tuolloin eläneen naisen filosofi ja psykoanalyytikko Lou Andreas-Salomén elämän tarina. Ja kiinnostava tarina onkin kun ajattelee mitä mahdollisuuksia tuolloin naisella oli edetä. Näytelmän tyylikeinot eivät pyrikkään realistisuuteen vaan kuvaamaan tunnetiloja. Realismia on vuosien looginen juoksu.

Näyttelijät hoitavat monirooliset tehtävänsä ammattimaisesti. Anna-Maija Oka vie upeasti Lou Salomén roolin määrätietoisesti etenevänä naisena vastahakoisessa maailmassa ylä- ja alamäkineen.

Ahti näyttämöä ei ole täytetty juurikaan lavasteilla. Isoilla verhoilla vaihdetaan näkymää.

Taustamusiikilla ei peitetä repliikkejä.

Kaiken kaikkiaan oli hieno ja minun ennakkoluuloni kampittanut esitys. Hienosti oli ohjaaja Liila Jokelin saanut koneiston toimimaan.

#lousaloméjkl #jklteatterilousalomé

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti